Istuessaan hänen yhdellä suosikkipaikalla Dagshang Kagyussa, terassilla ruokalan edessä, Rinpoche, inspiroituneena maiseman suurenmoisuudesta ja Dharmakeskuksen ytimen hengestä, sovitti spontaanisti Laulun Uuden Vuoden Toivesta nimellä "Tashi Deleg".
Jakaessaan tämän tekstin oppilaidensa kanssa, Rinpoche kutsui heidät osallistumaan musiikin tekemiseen ja 24 tunnin sisällä saatiin aikaiseksi muutama sovitus, jotka syvällisesti kosketti ihmisten sydäntä ja heidän harjoitusta.
Kahdesta versiosta jotka jaamme tässä, ensimmäinen on moderni improvisaatio jonka Rinpoche lauloi spontaanisti yhdellä kertaa. Toinen versio, klassisempi, perustuu Rinpochen aikaisemmin tekemään melodiaan joka uudelleen työstettiin Xavierin, Dominiquen ja Julian kanssa. Rinpoche valitsi heidät. Sitten Rinpoche teki viimeisen improvisaation itse.
Suosittelemme että kuuntelet Versio 1:n ensiksi ja sitten Versio 2:n.
Rinpoche on onnellinen saadessaan tarjota tämän Laulun Uudelle Vuodelle kaikille hänen oppilailleen maailman laajuisesti. Lyriikat ovat alapuolelle. Te kaikki voitte ladata nämä kappaleet iTunes:sta kunhan ääniraidat on siistitty ammattilais-studiossa, joka on annettu käyttöön tätä tarkoitusta varten. Pidämme teidät ajan tasalla.
http://www.paldenshangpa.net/2011/03/a-song-for-the-new-year/
torstai 24. marraskuuta 2011
maanantai 5. syyskuuta 2011
Kyabje Trulshik Rinpoche (1923 - 2011)
Kyabje Trulshik Rinpoche, nykyinen Tiibetin buddhalaisuuden Nyingma-koulukunnan johtaja, meni parinirvanaan 2. syyskuuta ja pysyi kolme päivää thugdam-meditaatiotilassa luostarissaan Kathmandussa, Nepalissa.
Tänä aamuna (5. syyskuuta) hän vapautti itsensä meditaatiosta ja huomisesta lähtien yleisö voi osoittaa kunnioitustaa ja ottaa vastaan siunauksia. Chanling Rinpoche pyysi meitä harjoittamaan Vajrasattvan 100-tavun mantraa ja Guru Rinpochen seitsenosaista rukousta, jotta Kyabje Trulshik Rinpoche jälleensyntyisi kaikkien siunaukseksi ja hyödyksi, hyödyttäen opetuksillaan ja toiminnallaan tulevaisuudessa.
Trulshik Rinpochen elämänkerta englanniksi: http://www.rigpawiki.org/index.php?title=Kyabj%C3%A9_Trulshik_Rinpoche
Tugdam on tila, jossa edistynyt joogi lepää luonnollisessa selkeydessä kuoleman hetkellä. Vaikka kliininen kuolema on jo tapahtunut, harjoittajan keho pysyy monia päiviä, joskus viikkoja, eheänä - nenä ei vajoa sisäänpäin, sydämen lähistö pysyy lämpimänä, ei ole kuoleman jäykkyyttä, iho pysyy taipuisana, kasvot pysyvät aurinkoisina. Ruumista käsitellään hyvin varoivaisesti, ja siihen ei kosketa ennen kuin guru on palauttanut kehon takaisin tugdamista. Kokonainen sairaala Chicagossa todisti 16. Karmapan tugdam-meditaatiovaiheen, kun hän kuoli.
Tänä aamuna (5. syyskuuta) hän vapautti itsensä meditaatiosta ja huomisesta lähtien yleisö voi osoittaa kunnioitustaa ja ottaa vastaan siunauksia. Chanling Rinpoche pyysi meitä harjoittamaan Vajrasattvan 100-tavun mantraa ja Guru Rinpochen seitsenosaista rukousta, jotta Kyabje Trulshik Rinpoche jälleensyntyisi kaikkien siunaukseksi ja hyödyksi, hyödyttäen opetuksillaan ja toiminnallaan tulevaisuudessa.
Trulshik Rinpochen elämänkerta englanniksi: http://www.rigpawiki.org/index.php?title=Kyabj%C3%A9_Trulshik_Rinpoche
Tugdam on tila, jossa edistynyt joogi lepää luonnollisessa selkeydessä kuoleman hetkellä. Vaikka kliininen kuolema on jo tapahtunut, harjoittajan keho pysyy monia päiviä, joskus viikkoja, eheänä - nenä ei vajoa sisäänpäin, sydämen lähistö pysyy lämpimänä, ei ole kuoleman jäykkyyttä, iho pysyy taipuisana, kasvot pysyvät aurinkoisina. Ruumista käsitellään hyvin varoivaisesti, ja siihen ei kosketa ennen kuin guru on palauttanut kehon takaisin tugdamista. Kokonainen sairaala Chicagossa todisti 16. Karmapan tugdam-meditaatiovaiheen, kun hän kuoli.
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Tulku Bisnes
Tulkuja tulee ilmoille kuin sieniä sateella. Pian on mahdotonta kävellä kadulla ilman että törmäisi jos kenenkin jälleensyntymään. Deepak Chopran emanaation tapaaminenkaan ei ole enään mikään mahdottomuus.
Tulku bisnes romuttaa rotan lailla hiljalleen tiibetinbuddhalaisuuden uskottavuutta. Tulkuihin liittyy lähes poikkeuksetta poliittista- ja rahallista valtaa. He perivät oletetun aikaisemman inkarnaation aseman luostarissa, kuten myös hallinnon. Tämä ei ole aina toiminut niin ihanasti kuin haluamme romantisoida. Edesmenneen opettajan nimeämät, ns. läheisimmät lamat, ovat pyrkineet kahmimaan asemsa turvin itselleen mainetta ja varautta. Lapsia on kidnapattu ja äitejä pakotettu luovuttamaan taaperonsa munkkien huostaan. Chimey Dorje on yksi tälläinen henkilö, joka kutsuttiin luostarielämään hyvinkin riitaisissa olosuhteissa. En myöskään näe mahdottomana, että suomestakin ´löytyisi´ pian (nimenomaan) varakas oppilas, joka tunnistetaan yhteensattuman kautta tulkuna.
Shakyamunista ei ole olemassa jälleensyntymää - tulkua. Eikä hän myöskään opettanut tulku-järjestelmästä yhdessäkään sutrassa. Tietysti hän mainitsi jossain (kuten parinirvana-sutrassa) tulevista mestareista, jotka levittävät Buddhan opetuksia jokaiseen kymmeneen ilmansuuntaan. Järjestelmä on täysin tiibetiläisten omaa keksintöä. Sinänsä uniikki keksintö, mutta sillä ei ole välttämättä mitään yhteistä sen kanssa mitä Siddhartha opetti.
Jälleensyntyminen käsitetään illuusioiden jatkumona. "Harha syntyy" yhdestä elämästä toiseen, sillä absoluuttisessa todellisuudessa ei ole mitään mikä voisi syntyä tai kuolla. Karma merkitsee yksinkertaisesti syytä & seurausta. Kyseessä ei ole fatalismi - pystymme aina halutessamme muuttamaan kohtaloamme. Tulkuismi ei helpota meitä ymmärtämään vaan tuo käsityksen siitä, että on jokin pysyvä sielu (tai muu muuttumaton osa), joka jatkaa elämästä toiseen kuin koirasta toiseen hyppivä kirppu. Siddhartha ei opettanut mitään mikä viittaisi tähän. Hän kertoi elämän olevan kuin alati muuttuva joki ja kielsi itsenäisen minän olemassaolon prajnaparamitasutrassa.
Summa summarum: ketä edes kiinnostaa onko opettaja tulku vai teurastaja? Oppilaan tulisi etsiä itselleen opettaja, joka on aidosti myötätuntoinen ja kiinnostanut oppilaansa hyvinvoinnista enemmän kuin pyllynsä pussaamisesta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö laman tulisi sanoa meille mielistelyn sijasta asioita jotka meidän tarvitsee kuulla. Ulkoisilla ominaisuuksilla, kuten titteleillä, ei tulisi olla mitään merkitystä. Jos niillä olisi merkitystä, meidän pitäisi etsiä Hänen Pyhyteensä sijasta H.H.H.H.H.P:tä. Sehän on paljon parempi, aivan kuten viiden tähden hotelli ylittää ominaisuuksillaan yhden tähden hotellin.
Tulku bisnes romuttaa rotan lailla hiljalleen tiibetinbuddhalaisuuden uskottavuutta. Tulkuihin liittyy lähes poikkeuksetta poliittista- ja rahallista valtaa. He perivät oletetun aikaisemman inkarnaation aseman luostarissa, kuten myös hallinnon. Tämä ei ole aina toiminut niin ihanasti kuin haluamme romantisoida. Edesmenneen opettajan nimeämät, ns. läheisimmät lamat, ovat pyrkineet kahmimaan asemsa turvin itselleen mainetta ja varautta. Lapsia on kidnapattu ja äitejä pakotettu luovuttamaan taaperonsa munkkien huostaan. Chimey Dorje on yksi tälläinen henkilö, joka kutsuttiin luostarielämään hyvinkin riitaisissa olosuhteissa. En myöskään näe mahdottomana, että suomestakin ´löytyisi´ pian (nimenomaan) varakas oppilas, joka tunnistetaan yhteensattuman kautta tulkuna.
Shakyamunista ei ole olemassa jälleensyntymää - tulkua. Eikä hän myöskään opettanut tulku-järjestelmästä yhdessäkään sutrassa. Tietysti hän mainitsi jossain (kuten parinirvana-sutrassa) tulevista mestareista, jotka levittävät Buddhan opetuksia jokaiseen kymmeneen ilmansuuntaan. Järjestelmä on täysin tiibetiläisten omaa keksintöä. Sinänsä uniikki keksintö, mutta sillä ei ole välttämättä mitään yhteistä sen kanssa mitä Siddhartha opetti.
Jälleensyntyminen käsitetään illuusioiden jatkumona. "Harha syntyy" yhdestä elämästä toiseen, sillä absoluuttisessa todellisuudessa ei ole mitään mikä voisi syntyä tai kuolla. Karma merkitsee yksinkertaisesti syytä & seurausta. Kyseessä ei ole fatalismi - pystymme aina halutessamme muuttamaan kohtaloamme. Tulkuismi ei helpota meitä ymmärtämään vaan tuo käsityksen siitä, että on jokin pysyvä sielu (tai muu muuttumaton osa), joka jatkaa elämästä toiseen kuin koirasta toiseen hyppivä kirppu. Siddhartha ei opettanut mitään mikä viittaisi tähän. Hän kertoi elämän olevan kuin alati muuttuva joki ja kielsi itsenäisen minän olemassaolon prajnaparamitasutrassa.
Summa summarum: ketä edes kiinnostaa onko opettaja tulku vai teurastaja? Oppilaan tulisi etsiä itselleen opettaja, joka on aidosti myötätuntoinen ja kiinnostanut oppilaansa hyvinvoinnista enemmän kuin pyllynsä pussaamisesta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä etteikö laman tulisi sanoa meille mielistelyn sijasta asioita jotka meidän tarvitsee kuulla. Ulkoisilla ominaisuuksilla, kuten titteleillä, ei tulisi olla mitään merkitystä. Jos niillä olisi merkitystä, meidän pitäisi etsiä Hänen Pyhyteensä sijasta H.H.H.H.H.P:tä. Sehän on paljon parempi, aivan kuten viiden tähden hotelli ylittää ominaisuuksillaan yhden tähden hotellin.
lauantai 3. syyskuuta 2011
Tiibetiläiseksi tulevassa elämässä.
Tiibetinbuddhalaisuuden, kuten monen muunkin buddhalaisen tradition, yksi suurimmista ihanteista on valaistua tämän elämän aikana. Valitettavan usein, etenkin nyt kun dharma on rantautumassa länsimaihin, sekaannuksia tulee niin lamojen kuin heidän oppilaidenkin osalta mikä on dharmaa ja mikä on kulttuuria. Nämä asiat sekoittuvat keskenään ja saammekin osaksi opetusten sijasta tiibetiläisiä roskia, joita emme oikeasti tarvitse.
Roskia on monenlaisia. Osa niistä liittyy tapoihin ja osa ruokaan... lista on melkeinpä loputon. Moni menee buddhalaiseen tapahtumaan vain huomatakseen, että paikalla oleva lama kuvittelee yleisön olevan 50-luvun tiibetiläisiä, jotka käyttäytyvät kuten he ja hyväksyvät samankaltaisesti kaiken mitä sanotaan. Hyväksyvät ja ottavat asian totena vain siitä syystä, koska Siddhartha joskus sattui ohimennen sanomaan niin juoksupojalleen. Opettaja myös perustelee läpikotaisin esille tuomansa pointin sanomalla: "Koska Buddha sanoi niin." Tämä ei tietenkään tyydytä länsimaalaista, joka on kyllästyttänyt mielensä skeptismissä ja maustanut sen rationalismilla. Kumpikin on hienoimpia asioita, joita lännellä on tarjottavana eikä niitä tulisi väheksyä. Ne ovat oivia työkaluja oikein käytettyinä. Kalama-suttassa Siddhartha kehoittikin meitä koettelemaan opetuksia ja opettajia ennen hyväksymistä. Myös "Kolmen jalokiven hartaus" -sutrassa (Recollection of three jewels eng. Könchög jerden tib.) Buddha toteaa: "Dharma on hyvä alussa, keskellä ja lopussa". Opetukset eivät huonone kyselyistä eikä kyseenalaistamisesta. Itseasiassa, aivan kuten kulta, ne vain paranevat läpikotaisesta koettelemisestaja turha palaa pois.
Opetustilaisuuden jälkeen opettajalle perinteisesti tarjotaan silkkihuivi - khatag. Tapa on jossain määrin rantautunut Suomeen. Ajatellaan, että kun opettajalle (tai luostarivalan ottaneelle) lahjoitetaan omaisuutta kerätään ansioita, jotka propelloivat henkilöä helikopterin siipien tavoin kohti kaukaista valaistumisen vuorta. Tällä myös autetaan muita, koska mitä nopeammin valaistuu, sitä nopeammin voi auttaa muita. Koko asetelman tragedia tulee esille siinä, että silkin valmistusprosesissa lukuisia silkitoukkia keitetään elävältä, jotta kerääminen helpottuisi ja kotelot avautuisivat "nätisti". Ei ole negatiivisempaa tekoa olemassakaan kuin elämän riistäminen toiselta. Täten khatojen tarjoaminen on verrattavissa lukemattomien silkkitoukkien raatojen lahjoittamiseen. Haluaisitko sinä sellaisen lahjan? Tästä huolimatta monet lamat eivät estä tämän haitallisen tavan jatkumista. Kuten Patrul Rinpoche sanoi: "Paras lahjoitus on oman harjoituksemme lahjoittaminen". Jos haluamme todella lahjoittaa jotain, meidän tulisi raahata ahterimme tyynylle ja meditoida uutterasti tai vapauttaa eläimiä. Tämä antaa meille hyvän kontemplaation, haluaako opettaja meidän hyvinvointia vai vaurautta?
Keskukseen (tai opetustilaisuuteen) mentäessä ei ole tavatonta törmätä joukkoon ihmisiä pyörimässä tärkeän näköisinä sinne tänne. He näyttävät samanlaisilta kuten me, mutta tiibetiläinen vaatetus erottaa heidät. Ja hetken kuluttua nenään kantautuu härskiintynyt voi-teen haju, mikä pistää silmät vuotamaan. Näistä voisi nopeasti päätellä, että edistyneempi harjoittaminen edellyttää uppo-oudon kulttuurin omaksumista (ja ehkä voi-teen keittotaitoja) sekä jonkinlaista oman kultturiin halveksimista. Miksi muuten hylkäisimme omat juuremme niin innokkaasti ja hyppäisimme jokaisen mahdollisen itämaisen villityksen kelkkaan? Tämä on säälittävää, sillä Suomen oma kulttuuri vetelee viimeisiä henkäyksiään ja on lopullisesti katoamassa ellemme tee mitään asialle. Kovin moni, kuten minä, ei omista edes kansallispukua tai osaa kansallistansseja.
Turhakkeet eivät lopu näihin. Ehkä yksi käsittämättömistä asioista on tiibetiläisten lamojen innokkuus pistää länsimaalaiset, kuten suomalaiset, resitoimaan sutria ja sadhanoita tiibetiksi. Haluaisin joskus pistää nämä samaiset mestarit suuren halliin ja antaa heille ääneen lausuttavaksi kahden tunnin edestä materiaalia. Tietenkin suomeksi, jota on sovitettu tiibetiläiseen fonetiikkaan. Katsotaan session loputtua kuinka paljon he ymmärsivät juuri läpi käymästään tekstistä.
Kun dharma saapui Tiibetiin, Kuningas Trisong Detsen määräsi välittömästi, että KAIKKI tekstit tulee kääntää tiibetin kielelle. Tämä on mielestäni yksi tärkeimmistä syistä miksi Buddhan opetukset saivat niin vankan aseman Tiibetissä. Ja tämä on myös yksi tärkeimmistä argumenteista miksi saman tulisi tapahtua lännessä. Tiibetin kielen kuvitellun erikoisuuden korostaminen on mielestäni jäänne tiibetiläisten omasta patriotismista (lieve ilmiönä kham-por), joka on rantautunut tänne. Me emme tarvitse tiibetiläisiä tapoja, aakkostoa tai taikauskoa. Me tarvitsemme opetusten ytimessä kantautuvaa viisautta, joka on jatkunut sukupolvelta toisella rikkoutumattossa perimyslinjassa. Meidän on mahdotonta tavoittaa sitä, jos annamme kulttuurien roskan peittää näkemästä suoraan olennaiseen ja jos annamme kielimuurien olla ymmärryksemme edessä.
Lainatakseni Dzongsar Khyentse Rinpochea: "Valaistuminen on paljon helpompaa kuin tiibetiläiseksi tuleminen. Pystyt valaistumaan yhden elämän aikana, mutta tullaksesi tiibetiläiseksi sinun täytyy kuolla vähintään kerran."
Roskia on monenlaisia. Osa niistä liittyy tapoihin ja osa ruokaan... lista on melkeinpä loputon. Moni menee buddhalaiseen tapahtumaan vain huomatakseen, että paikalla oleva lama kuvittelee yleisön olevan 50-luvun tiibetiläisiä, jotka käyttäytyvät kuten he ja hyväksyvät samankaltaisesti kaiken mitä sanotaan. Hyväksyvät ja ottavat asian totena vain siitä syystä, koska Siddhartha joskus sattui ohimennen sanomaan niin juoksupojalleen. Opettaja myös perustelee läpikotaisin esille tuomansa pointin sanomalla: "Koska Buddha sanoi niin." Tämä ei tietenkään tyydytä länsimaalaista, joka on kyllästyttänyt mielensä skeptismissä ja maustanut sen rationalismilla. Kumpikin on hienoimpia asioita, joita lännellä on tarjottavana eikä niitä tulisi väheksyä. Ne ovat oivia työkaluja oikein käytettyinä. Kalama-suttassa Siddhartha kehoittikin meitä koettelemaan opetuksia ja opettajia ennen hyväksymistä. Myös "Kolmen jalokiven hartaus" -sutrassa (Recollection of three jewels eng. Könchög jerden tib.) Buddha toteaa: "Dharma on hyvä alussa, keskellä ja lopussa". Opetukset eivät huonone kyselyistä eikä kyseenalaistamisesta. Itseasiassa, aivan kuten kulta, ne vain paranevat läpikotaisesta koettelemisestaja turha palaa pois.
Opetustilaisuuden jälkeen opettajalle perinteisesti tarjotaan silkkihuivi - khatag. Tapa on jossain määrin rantautunut Suomeen. Ajatellaan, että kun opettajalle (tai luostarivalan ottaneelle) lahjoitetaan omaisuutta kerätään ansioita, jotka propelloivat henkilöä helikopterin siipien tavoin kohti kaukaista valaistumisen vuorta. Tällä myös autetaan muita, koska mitä nopeammin valaistuu, sitä nopeammin voi auttaa muita. Koko asetelman tragedia tulee esille siinä, että silkin valmistusprosesissa lukuisia silkitoukkia keitetään elävältä, jotta kerääminen helpottuisi ja kotelot avautuisivat "nätisti". Ei ole negatiivisempaa tekoa olemassakaan kuin elämän riistäminen toiselta. Täten khatojen tarjoaminen on verrattavissa lukemattomien silkkitoukkien raatojen lahjoittamiseen. Haluaisitko sinä sellaisen lahjan? Tästä huolimatta monet lamat eivät estä tämän haitallisen tavan jatkumista. Kuten Patrul Rinpoche sanoi: "Paras lahjoitus on oman harjoituksemme lahjoittaminen". Jos haluamme todella lahjoittaa jotain, meidän tulisi raahata ahterimme tyynylle ja meditoida uutterasti tai vapauttaa eläimiä. Tämä antaa meille hyvän kontemplaation, haluaako opettaja meidän hyvinvointia vai vaurautta?
Keskukseen (tai opetustilaisuuteen) mentäessä ei ole tavatonta törmätä joukkoon ihmisiä pyörimässä tärkeän näköisinä sinne tänne. He näyttävät samanlaisilta kuten me, mutta tiibetiläinen vaatetus erottaa heidät. Ja hetken kuluttua nenään kantautuu härskiintynyt voi-teen haju, mikä pistää silmät vuotamaan. Näistä voisi nopeasti päätellä, että edistyneempi harjoittaminen edellyttää uppo-oudon kulttuurin omaksumista (ja ehkä voi-teen keittotaitoja) sekä jonkinlaista oman kultturiin halveksimista. Miksi muuten hylkäisimme omat juuremme niin innokkaasti ja hyppäisimme jokaisen mahdollisen itämaisen villityksen kelkkaan? Tämä on säälittävää, sillä Suomen oma kulttuuri vetelee viimeisiä henkäyksiään ja on lopullisesti katoamassa ellemme tee mitään asialle. Kovin moni, kuten minä, ei omista edes kansallispukua tai osaa kansallistansseja.
Turhakkeet eivät lopu näihin. Ehkä yksi käsittämättömistä asioista on tiibetiläisten lamojen innokkuus pistää länsimaalaiset, kuten suomalaiset, resitoimaan sutria ja sadhanoita tiibetiksi. Haluaisin joskus pistää nämä samaiset mestarit suuren halliin ja antaa heille ääneen lausuttavaksi kahden tunnin edestä materiaalia. Tietenkin suomeksi, jota on sovitettu tiibetiläiseen fonetiikkaan. Katsotaan session loputtua kuinka paljon he ymmärsivät juuri läpi käymästään tekstistä.
Kun dharma saapui Tiibetiin, Kuningas Trisong Detsen määräsi välittömästi, että KAIKKI tekstit tulee kääntää tiibetin kielelle. Tämä on mielestäni yksi tärkeimmistä syistä miksi Buddhan opetukset saivat niin vankan aseman Tiibetissä. Ja tämä on myös yksi tärkeimmistä argumenteista miksi saman tulisi tapahtua lännessä. Tiibetin kielen kuvitellun erikoisuuden korostaminen on mielestäni jäänne tiibetiläisten omasta patriotismista (lieve ilmiönä kham-por), joka on rantautunut tänne. Me emme tarvitse tiibetiläisiä tapoja, aakkostoa tai taikauskoa. Me tarvitsemme opetusten ytimessä kantautuvaa viisautta, joka on jatkunut sukupolvelta toisella rikkoutumattossa perimyslinjassa. Meidän on mahdotonta tavoittaa sitä, jos annamme kulttuurien roskan peittää näkemästä suoraan olennaiseen ja jos annamme kielimuurien olla ymmärryksemme edessä.
Lainatakseni Dzongsar Khyentse Rinpochea: "Valaistuminen on paljon helpompaa kuin tiibetiläiseksi tuleminen. Pystyt valaistumaan yhden elämän aikana, mutta tullaksesi tiibetiläiseksi sinun täytyy kuolla vähintään kerran."
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Eläinten pelastaminen
Tervehdys kaikki kanssa-kuolevaiset!
Mahti-Kiitos osanottajille ja ylväs kumarrus (ei huolta, kirjasia on yhä jaossa!)
Tälläinen viesti tuli Ka-nying Shedrup Lingistä.
Dear Raita,
Your donation for releasing 50 large fish has now been delivered at the monastery office. On the next Dakini day (March 10) the monks of the monastery will buy the fish from the fish market and set them free in a suitable lake near the Pharping village.
Once again I would like to thank you for your sponsorship.
With best wishes,
Phuntsok Dolma
Office Assistant
ps: Jalolta Nagarjunalta lainaus:
Tunnollisten ihmisten tulisi aina
Sijoittaa ruokaa, vettä ja kasviöljyjä,
Tai viljakasoja
Muurahaispesien sisäänkäynneille
- Jamyang Khyentse Wangpo
"Sen mukaisesti, ruuan antaminen muurahaisille, puhdasta ruokaa kaloille tai lääkkeitä sairaille,
pitämällä kestit lapsille, tai antamalla ruokaa ja juotavaa linnuille ja varattomille, kaikkia näitä tekoja
tulisi syleille bodhicittan taitavien keinojen määrätietoisuudella ja vilpittömillä omistuksilla ja toivomuksilla"
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Äiti Vesi
Puolikuu jatkoi kasvamistaan järven yläpuolella heijastuen peilityynesttä pinnasta. Alaston nainen katsoi kuuta kuin omia kasvojaan hunnun alla. Hän etsi virheitä pohdiskellen muistuttiko Kuun pinta kasvoja aina täysikuun aikaan. Ei hänen kasvoja. Hänen kasvonsa olivat aivan liian virheettömät ja samettisen pehmeät. Kivi istuimena tuntui yhä lämpimältä, vaikka päivä olikin muuttunut jo eiliseksi. Toisin kuin talvella jolloin hänellä oli tapana istua samassa paikassa öisin ihaillen kuun kelmeää valoa. Viimeiset iltakajastukset olivat hetki sitten kadonneet taivaalta. Alaston nainen katsoi järvessä olevaa heijastusta kuin kadulla ohittaamansa vierasta.
Miehen päällä on kallis nykyajan trendejä noudattava puku. Silti hänen nuorekas olemus huokuu parivuosikymmenen takaista tunnelmaa ruuhkaisella kävelykadulla. Ihmisiä menee ohi kyljistä tönien reittinsä selväksi ja samalla tavalla mies kulkee eteenpäin.
Autot tööttäävät toisilleen merkkejä, pysähtyvät hetkeksi kunnes jatkavat taas matkaansa pitkänä jonona.
Lukemattomia kasvoja, jotka nousevat uudestaan esiin ennen nukkuumanmenoa. Samat kasvot haihtuvat nähtyihin uniin. Aamulla muistoista ei ole mitään jäljelle. Hän tietää nähneensä monet heistä aikasemminkin, kulkemassa samaa reittiä kuin hänkin, mutta vain eri suuntaan. Joskus miehen ollessa myöhässä tai liian ajoissa, hän on silti nähnyt samat henkilöt. He ovat olleet eri kohdissa kulkemassa vakaasti kohti määränpäätään. Viikonloput olivat poikkeus. Viikonloppu oli ennakoimaton hirviö, jonka käytöksestä ei saanut selvää. Paitsi kun teki tutut asiat, kävi baarissa yhdeksältä, otti ravintolan suositteleman, kuunteli kappaleita jukeboksista tai liikkui kavereiden kanssa puistoissa. Kavereiden kanssa oli se ongelma etteivät sanat koskaan kantautuneet hänen korviinsa asti. Kuuntelmisessa ei ollut vikaa. Vaivana oli tunne siitä, että mitään ei koskaan sanottu. Suurin huolen aihe tällä hetkellä oli loppuun asti matkaaminen, mutta ensin hän aikoi pysähtyä kahvilaan.
Televisioruudun muotoisella ikkunnalla varustettu keltainen ovi avautui kitisten, yläkarmissa olevat kellot kilisivät merkiksi myyjälle.
Nuori myyjätär – hänen hiukset olivat pitkät ja mustat, hänen silmänsä taivaan siniset – käveli sulavasti punavalkoraidallisessa kahvilapuvussa, joka korosti hänen kehonsa piirteitä ”Tervetuloa, mitä saisi olla?” ”Sama kuin ennenkin” mies sanoi asetellen varovasti mustaa salkkuaan vieressään olevalle istuimelle. Lyhyeksi leikatut harmaantuvat hiukset vajosivat alaspäin kun hän kohotti kahvikupin kohti suutaan. Kahvilatyöntekijä oli jo toisen asiakkaan kimpussa melkein toisella puolen tiskiä siitä missä hän istui. Kahvila oli sisustettu modernin vanhanaikaisesti. Lännenelokuvien rihkamaa oli pistetty tolppiin ja seiniin. Julisteita vanhoista elokuvista, joskaan ne eivät noudattaneet mitään tiettyä tyylilajia tummassa valaistuksessa. Akira Kurosawan juliste, Ranskan uuden aallon elokuvan juliste. Hänen silmät kantautuivat uudestaan asiakkaasta toiseen pujottelevaan nuoreen naiseen. Hän oli miehen haaveilema nainen, jonka kanssa hän ei ollut koskaan viettänyt aikaa. Hän oli miehen Sanna Luostarinen kaatamassa tuoksuvaa kahvia ja tarjoilemassa uunituoreita rusinapullia.
Pinta rikkoutui parista pienestä aallosta. Kaiken tämän nainen pystyi kuvittelemaan katselemalla vedenpinnasta näkyvää kuunheijastusta. Oli vaikea sanoa mitään kuvajaisten todellisuudesta. Tyyneyden ottaessa järven uudestaan haltuunsa oli miehen tapahtumat selkeänä naisen edessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
